Joko teillä kehitetään juurimatkailua?
Sukujuuri- ja elämänkaarimatkailu tukee kestävän matkailun kehittämistä, sillä juurilleen tai vaikkapa entisiin asuinpaikkoihinsa matkustavat asiakkaat etsivät aitoa paikallisuutta ja haluavat tutustua paikallisiin perinteisiin, alueellista ruokakulttuuria unohtamatta. Suurin potentiaali juurimatkailulle on alueilla, joista on aikojen saatossa muutettu eniten pois.
Juurimatkailun kehittäminen on yhteistyötä, johon on hyvä osallistaa paitsi matkailuyritykset myös kylä- ja perinneyhdistykset, museot ja kuntasektori. Seurakunnillakin on oma roolinsa, sillä moni juurimatkailija haluaa vierailla myös esivanhempansa haudalla - ja ostaa sinne kukkia paikallisesta kukkakaupasta.
Juurimatkailijan erottaa muista matkailijoista se, että hänellä on jo valmiiksi jonkinlainen tunneside matkakohteeseen, vaikka hän ei olisi koskaan siellä käynyt. Juurimatkailija on myös muita uskollisempi matkakohteelleen ja parhaimmillaan palaa sinne säännöllisesti takaisin. Innokkaimmat juurimatkailijat saattavat lopulta hankkia sukunsa juurilta oman lomanviettopaikan.
Jos juurimatkailu on sinulle vielä vieras käsite, lue lisää sen kehittämismahdollisuuksista täältä ja kysy lisää Lemma Travel Housen juurimatkailuasiantuntijalta Päiviltä!